torstai 24. maaliskuuta 2011

Tukkanuotta - Viimeinen Nistiretki



Nyt minulla on käsittelyssä siis armottoman kovan pienemmän luokan bändin vuoden 2009 EP:n eli siis Tukkanuotan Viimeinen Nistiretki. Kuuntelin tätä youtubesta yhden biisin ja oli sitten pakko pistää tilaukseen levykauppa äxästä Tukkanuotan molemmat EP:t kun olivat aika halpoja molemmat.

Usein uudemmat ja pienemmät bändit eivät ensimmäisillä julkaisuillaan kovin hyvin vakuuta muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Viimeinen Nistiretki kumminkin näyttää että millainen arsenaali sillä on välittömästi eikä varmasti jätän yhtäkään death/thrash metallin ystävää kylmäksi. Levy tosin on niin kova että se pistää varmasti joka ikisen emon ja hipsterin kylmäksi yhdellä kuuntelulla.

Viimeinen Nistiretki jyrähtää heti ensimmäisenä kappaleena soimaan ja näyttää heti että Tukkanuotalle ei vittuilla sitten yhtään. Riffit ja rummut ovat kunnolla turpaanvetäviä ja laulaja todellakin osaa asiansa ja sopii erittäin hyvin kappaleelle. Pituutta on biisillä ihan tarpeeksi eli vajaa neljä minuuttia. Joihinkin mättöbiiseihin ehtii kyllästyä helpostikin jo kolmessakin minuutissa, mutta Viimeinen Nistiretki tarjoaa kumminkin sellaiset antimet pöytään ettei siihen varmasti ehdi kyllästyä. Nistiretkessä on puolenvälin jälkeen vähän hitaampi kohta ja se kyllä sopii kappaleeseen kuin kirves silmien väliin. Sooloilut, viimeiset tuskanhuudot ja riffittelyt kuullaan ja heti perään alkavat..

Tee-Se-Itse Murhan rummut joka alkaa hitaammin kuin avauskappale, tappavan varmasti. Tätä biisiä mainostetaan jo EP:n kannessakin tarralla joka sanoo SISÄLTÄÄ RADIOHITIN: "Tee-Se-Itse Murha". Biisi on kaukana Itsensä murhaamisesta ja saa kyllä sellaisen riehumisen päälle, että ei ihan hetkeen ole nähty. Kappale on kolme ja puoliminuuttinen ja edeltäjänsä tapaan juuri sopivan pituinen. Riffittely on aivan upeaa, soittimet ovat tasapainossa ja kahden erilaisen laulutyylin vuorottelu sopii edelleen Tukkanuotalle kuin säkillinen emoja lihamyllyssä.

Sitten alkaakin grindcoren kuuloinen Kuoleman Kieli on mukava jysäys kuuntelijan kasseille 38 sekunnin kestollaan ja takaa aikaisempia huonomman biisin sopivan äänenlaadun. Tällä kappaleella Tukkanuotta näyttää ettei aina tarvitse osata soittaa niin helvetin hienosti vaan voi myös reilussa puolessa minuutissa vedellä turpaan oikein kunnolla ja vakuuttaa kuulijansa armottomuudesta.

Ragazzi Rafilis biisin kitara soi yhtäkkiä alkaakin mieletön mättö päälle ja taas mennään. Riffejä, komean kuuloisia rummutuksia ja kunnon thrash örinää ei puutu tästäkään kolmen ja puolen minuutin biisistä tippaakaan. Ragazzi vain käy pääle kummemmin kyselemättä ja antaa palaa. Soolo on vakuuttava ja vokaalit ovat vain niin ylistettävät. Ei oikein muuta sanottavaa tästä. Vitun kova tämäkin vaan on eikä EP:n laatu heikkene sekuntiakaan.

Viimeinen biisi Kylpylässä hyppää ilmoille ja tasainen jyräävä tahti joka riistää viimeisetkin epäluulot kuulijalta. Biisi on muita ehkä hiukan hidas tempoisempi, mutta sekin kelpaa hyvin sillä ensimmäiset biisit latoivat kunnolla pöytään. Olin kai äsken turhan nopea kirjoituksessani kun alkoikin jo Kylpylässä kappaleen aivan mieletön raivonpuuska ilmoille josta ei nopeutta eikä sitä verenhimoa puuttunut. Pittuutta olisi saanut biisillä olla vähän enemmän ja se loppui aika yllättäen, mutta se nyt varmaan oli tarkoituksenakin.

Jos saat käsiisi, OSTA!

9½/10

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Moonsorrow - Varjoina Kuljemme Kuolleiden Maassa

Otan nyt haasteen vasteen Moonsorrowin jättiläislevyn arvostelussa. Tämä on vasta toinen levyarvosteluni mutta eihän se nyt niin vakavaa ole. Moonsorrow on tunnettu black/pagan metallistaan ja usein yli vartin pituisiksi venyviltä levyiltään. Tähdetön on levyn ensimmäinen kappale, se alkaa hitaasti mutta varmasti ja kerää tempoaa kappaleen edetessä. Heti huomaa että Sorvalin ääni on entisessä loistossaan eikä ole menettänyt hienouttaan ollenkaan. Tähdetön on vajaa 13 minuuttinen biisi eli Moonsorrowille ihan normikauraa, mutta ei toista itseään missään vaiheessa. Moonsorrowilla on vierähtänyt neljä vuotta viimeisestä täyspitkästään eli V:Hävitetystä vaikka välissä onkin ollut tietääkseni yksi pisimmistä ellei Suomen pisin EP joka kantoi nimeä Tulimyrsky. Tähdetön ei menetä kiinnostavuuttaan, eikä laatuaan sekuntiakaan koko vajaa 13 minuutin aikana. Kappale on vahvasti yhtenäinen ja hyvä biisi avaamaan levyn. Jos ei ole tottunut kuuntelemaan eeppistä black metallia saati sitten yli 10 minuuttisiksi venyviä kappaleita ei kannata ihan ensimmäisenä ottaa Varjoina Kuljemme Kuolleiden Maassa levyä kuunteluun vaan mielummin "harjoitella" kuuntelemista bändin lyhyemmillä biiseillä kuten Kylän Päässä. Tähdetön on erittäin hyvä kappale ja avaa levyn täydellisesti.

Hävitetty on levyn toinen kappale eikä oikeastaan mikään biisi vaan puolentoista minuutin siirtymä seuraavaan kappaleeseen. Hävitetyssä kuulee kuinka jäsenet matkaavat eteenpäin kohti seuraava musiikillista eeposta.

Hävitetyn loppuessa jyrähtää soimaan kolmas kappale, joka on nimeltään Muinaiset. Kappale alkaa vahvasti ja heti kuulee tyypillisen, mutta erittäin toimivan kitarariffin. Laulu on Muinaisissa hitaampi kuin Tähdettömässä, mutta se sopii kappaleeseen kuin vasara otsaan. Parin minuutin kohdalla kappale nopeutuu samoin kuin ensimmäisessä kappaleessa ja alkaa viedä kuuntelijaansa mukanansa entistä voimakkaammin. Biisi jatkaa jyräämistään Sorvalin huutojen saattelemana. Ensimmäisien minuuttien kohdalla kappale kerää nopeutaan entistä enemmän ja laulukin nopeutuu. Kuoro kuuluu kappaleen taustalla ja soittimia on taas levylle kerätty jumalaton määrä. Soittimien suuri kirjo on tällä levyllä tuttu ja erittäin toimiva. Ainoa haittapuoli on se että kappaleita on kovin vaikea soittaa livenä. Ainoa kokemukseni Moonsorrowista livenä on se mitä kaverini kertoi Pellavarock 2007 (?) keikasta joten minun on paha livekeikkaa verrata levyyn ja ainakin vielä olen siinä uskossa että, Moonsorrow toimii paremmin levyllä. Kappale jatkaa vahvaa kulkuaan puolessa välissä, mutta muuttaa olemustaan tarpeeksi pitäen sen innostavana ja hyvänä kokonaisuutena. Muinaiset on lyhyin levyn isommista paketeista ja silti vajaa kaksitoistaminuuttinen. Kappalessa kuullaan myös tätä Kuusurulle ominaista matalaa puhetta hetkisen verran. Muinaiset ei ole välttämättä yhtä hyvä kuin Tähdetön, mutta olisi pyhäinhäväistys mennä sanomaan kappaletta huonoksi, erittäin hyvä se silti on. Kun Muinaiset alkaa feidata pois aletaan valmistautumaan seuraavaan isoon kappaleeseen jälleen runsaan minuutin siirtymällä.

Nälkä, Väsymys ja Epätoivo on siis siirtymä seuraavaan kappaleeseen ja kuulee kuinka jätkät taivaltavat lumessa eteenpäin susien ulvoessa taustalla. Askel nopeutuu ja seuraava kappale alkaa..

Huuto akustisella kitaralla ja kerää soittimia mukaansa kunnes jyräyskitara ja rummut astuvat sisään ja putsaavat kuuntelijan korvat. Kappale alkaa melko nopeasti ja ottaa minut mukaansa menevään ja erittäin vahvaan biisiin. Kappale hidastuu jälleen ja nopeutuu uudestaan Huudon muotoutuessa eteenpäin. Kappale on tähän mennessä pisin, vajaa kuusitoista minuuttinen. Alun tuttu riffi kuullaan taas kuun Huuto on saanut nopeutensa kolmen minuutin kohdalla. Ei voi muuta kuin ihmetellä miten jätkät osaavat tehdä reilun vartin pituisista biiseistä koko ajan kiinnostavia ja hyviä biisejä. Huuto ei päästä kuuntelijaa hetkeksikään tylsistymään ja lataa koko ajan jotain erilaista korville ja mielelle pysyen silti pääriffin ympärillä. Monet bändit eivät toimi ollenkaan yli viisi minuuttisilla biiseillä, mutta Moonsorrow näyttää taas kuinka tehdään kova levy joka sisältää useamman vartin pituisen biisin. Meinasin ensin sanoa Huutoa repäisyksi, mutta siksi sitä ei voi nimittää koska tätä ei mistään ole repäisty vaan tämä on muotoutunut pitkän, rankan urakan tuloksena jota ei noin vain jostain repäistä. Kappale on saavuttanut puolet pituudestaan, loppua ei tosiaankaan vielä näy eikä sitä edes odota vaan haluaa vain kuulla mitä kappale pystyy vielä tarjoamaan. Koko levyä on täysin mahdoton sisäistää ensimmäisellä kuuntelukerralla varsinkaan jos levyyn ei keskity täydellisesti. Nyt kun kuuntelen levyn läpi tämän arvostelun takia neljättä/viidettä kertaa on minun mahdoton antaa levyn päästä kaikkiin oikeuksiinsa, sillä se vaatii useamman tarkan kuuntelu kerran. Huuto on tähän mennessä levyn paras kappale eikä oikeastaan missään vaiheessa keksi miten kappaletta voisi parantaa. Kun Tulimyrsky latoi tiskiin enemmän black metal vaikutteita on Varjoina tarjonnut enemmän eeppistä pakanametallia. Huuto alkaa saavuttaa huippuaan ja pian kuulee kuinka saadaan valmistautua levyn pisimpään kappaleeseen puolentoistaminuutin siirtymällä. Huuto antaa viimeiset kitaransa ja feidautuu edeltäjänsä tapaan seuraavaan kappaleeseen.

Kuolleille on kävely jossa mies alkaa olla jo hengästynyt kulkemaan, mutta kerää voimansa viimeiseen kappaleeseen varsin rohkeasti. Mies karjahtaa ilmoille sotahuutonsa ja aloittaa viimeisen taistelunsa.

Kuolleiden Maa alkaa ja kuuntelija itsekin valmistautuu yli kuusitoistaminuuttiseen päätösraitaan.
Kappale alkaa suht nopeasti ilman kummempaa temmon keräystä ja lähtee matkaan kohti levyn loppua. Sorvali huutaa taisteluhuutonsa ja Kuolleiden Maa käy entistä vahvemmin päälle nyt laulun kera. Hätäisemmille on biisi scrobblattuna jo Last.Fm:ään mutta jos haluaa oikeasti saada biisistä kaiken irti pitää se kuunnella kokonaan koska olet vasta astunut Kuolleiden Maahan. Sorvalin laulu sopii biisiin aivan täydellisesti, enkä voisi kuvitella ketään muuta laulamassa näin pitkiä kappaleita. Kuolleiden Maa ei ainakaan vielä tunnu yhtä hyvältä kuin ensimmäinen biisi mutta kappale onkin vasta puolessa välissä. "Kuolleiden Maa" kuoro kuuluu ja Sorvali karjuu uskomattoman suorituksen vielä sen päälle. Tälläistä karjumista on ilo kuunnella. Kymmenen minuuttia kulunut ja nyt on varmasti biisi täydessä vauhdissa ja olen aivan täällä nummilla soturien kanssa. Soolo yllättää minut aivan täysin ja yllättää vieläpä positiivisesti sillä tälläistä ei usein Moonsorrowilta kuule! Tähän ainakin unisinkin kuuntelija herää jos ei mihinkään muuhun. Kuolleiden Maa on täydellinen lopetusraita levylle ja kuulee kuinka se jaksaa porskuttaa vielä näin vahvana kolmen muun jyrän jälkeen. Moonsorrow on antanut kaikkensa ja millainen paketti siitä tulikaan! Tälläistä namia ei saakaan usein kuunneltavaksi. Tuuli vielä puhaltaa ja levy on saanut loppunsa.

Aivan täydellisyyttä. Ei enää voi muuta tähän sanoa kun taisi arvostelukin venyä aika massiiviseksi.

10/10

Slayer & Megadeth @ Jäähalli 17.3. European Carnage Tour

Noniin nyt vihdoinkin sain aikaiseksi kirjoittaa tuosta keikasta.


Tulin paikalle 20 minuuttia ennen kuin ovet aukesivat ja jono oli kyllä melkoinen jo silloin.
Pääsin noin kolmanteen riviin ja höpöttelin siinä sitten ennen keikkaa joillekin tyypeille ja sitten päästiin
nauramaan eräälle rässiliivin omaavalle, pitkätukkaiselle ja aivan saatanan jurriselle kaverille joka oksensi noin 15 min ennen Megadethin alkua ja se sitten heitettiin ulos.

Kun Megadeth aloitti niin yleisö räjähti aivan täysin ja kentällä oli aivan pirun kova meno. Hiki tuli 5 minuutin jälkeen ja yleisö velloi joka suuntaan kun Megadeth aloitti Trust biisillä. Meno jatkui aivan mahtavana koko Megadethin ajan ja Mustaine oli kyllä mielestäni aivan liekeissä. Seilaisin koko keikan ajan toisen ja noin seitsemännen rivin välillä ja olin kyllä ihan loppu kun Megadethin veti viimeisiä biisejä. Käsi ei meinannut pysyä ilmassa mutta ei sitä saanut laskettuakaan kovin helposti kun ihmisiä oli ympärillä niin että pysyi pystyssä vaikka olisi ollut ihan velttona. Viimeiset biisit olivat itsellekin hyvin tuttuja eli Symphony of Destruction, Peace Sells/Mechanix ja Holy Wars... The Punishment Due ja niitä tuli sitten hoilattua niin paljon kuin ääntä lähti ja vaan jaksoi. Yhteenvetona Megadethistä: Loistava keikka, jätkät olivat huipussaan, yleisö oli hyvin mukana ja settilista oli onnistunut.

Sitten Slayeriin.

Pääsin Megadethin jälkeen aitaan osittain kiinni ja sain itseni koottua Megadethin pyörimisen jälkeen valmiiksi Slayeriin. Tältä keikalta Jeff Hanneman puuttui, mutta häntä paikkaamassa oli vähintäänkin yhtä kova Exoduksen kitaristi Gary Holt. Keikka alkoi World Painted Bloodilla ja tunnelma oli välittömästi katossa ja itsellänikin meni entistäkin kovempaa, Slayerin takiahan European Carnage touria tulinkin katsomaan. Toinenkin biisi eli Hate Worldwide oli vielä uudempia mutta iski silti kovaa livenä. Sitten oli vuorossa useampi biisi vanhempia biisejä ja niillä Slayer ottikin yleisön täydellisesti haltuunsa. Araya katseli tuttuun tapaan perkeleellisellä virneellään yleisöä usein kun ei laulanut. Harmi vain että Arayan niskat ovat nykyään niin paskana ettei pysty enään itse moshaamaan. Keikan encoreihin kuuluivat South of Heaven, Raining Blood, Black Magic ja Angel of Death. Näitten biisien aikana sainkin huutaa loputkin keuhkoistani ulos ja niskat sain moshattua tähän mennessä hirveimpään kuntoon koskaan. Sain tungettua itseni keikan alussa kokonaan aitaan kiinni ja onnistuin eräässä vaiheessa myös lyömään pääni yhteen erään toisen moshaajan kanssa. Ei haitannut menoa, oli se muutenkin niin tuskaista ja silti niin mahtavaa touhua. Yhteenveto Slayerista: Jätkät olivat jälleen huipussaan ilman Hannemaniakin, yleisö oli erittäin hyvin mukana ainakin sen verran mitä eturivistä muuta yleisöä näki. Settilista oli mahtava, tosin muutamia biisejä kuten Chemical Warfare ja Disciple jäi kaipaamaan mutta The Antichrist toimi erittäin mukava yllätyksenä.

Loistava keikka, hah hah teille joilta se jäi väliin.

  1. Trust
  2. Wake Up Dead 
  3. In My Darkest Hour 
  4. She-Wolf 
  5. Hangar 18 
  6. A Tout Le Monde 
  7. How the Story Ends 
  8. Poison Was the Cure 
  9. Head Crusher
  10. Tornado of Souls 
  11. Sweating Bullets
  12. Symphony of Destruction
  13. Peace Sells / Mechanix 
    Encore:
  14. Holy Wars... The Punishment Due
     
     
    1. World Painted Blood
    2. Hate Worldwide
    3. War Ensemble
    4. Postmortem
    5. Hallowed Point
    6. Dead Skin Mask
    7. Silent Scream
    8. The Antichrist 
      9. Americon
    9. Payback
    10. Mandatory Suicide
    11. Temptation
      Encore:
    12. South of Heaven
    13. Raining Blood
      (with the end of Postmortem played to begin the song)
    14. Black Magic
    15. Angel of Death
Kiitokset settilistasta www.setlist.fm

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Slayer & Megadeth 17.3.2010

Terve teille.

Keikka arvosteluahan en voi kirjoittaa, koska keikka on vasta ylihuomenna.
Fillikset on tässä vaiheessa jo aivan katossa ja yritän saada Megadethin levyistä enemmän irti koska olisi mukavampi tunnistaa kappaleita keikalla. Toivon todella myös että Megadeth soittaa ensin koska Slayer on minulle ainakin ehdottomasti keikan ykkösbändi. En tiedä mitä odottaa Megadethiltä, mutta muutamien livetallenteiden perusteella ovat odotukset aika korkealla. Megadethiä en ole nähnyt ennen livenä, Slayerin olen nähnyt kahdesti. 26.11.2008 Tampere, Unholy Alliance Chapter III Tour & 8.8.2010 Sonisphere. Molemmissa on Slayer vetänyt helvetin kovaa ja molemmissa olen pystynyt tunkemaan itseni eturiviin.

Keikka arvostelu sitten viikonloppuna ehkäpä.

European Carnage Touria odotellen.

Laibach 9.3.2011


Laibach

Olin 9.3. Nosturissa tuolla Laibachin keikalla ja täytyy myöntää että keikka oli aivan loistava. Odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla sillä Laibach on melko uusi bändi itselleni, enkä ole vielä päässyt perehtymään paremmin kappaleisiin. Ennen keikkaa eivät kappaleet auenneet mitenkään hurjan hyvin itselleni, mutta jumalauta miten ne iskivät kun ne oli kuullut ensin livenä.
Kaikki kiitokset kavereilleni siitä että tutustuttivat minut Laibachiin, aivan uskomaton bändi.

En arvostele keikkaa kappale kappaleelta koska en niitä muista hyvin yksilöllisinä. Keikka alkoi melko ”hitaasti” eikä yleisö ollut kovin innokkaasti mukana ja se saattoi johtua ihan pelkästään siitä että keikalta puuttui kokonaan lämppäri. Keikka alkoi sillä kun alkoi kuulua laulajan puhe, savukone meni päälle ja kaikki kävelivät lavalle. Ensimmäiset biisit olivat hitaita ja erittäin tunnelmallisia. Basso oli aivan uskomaton. Viimeistään kun Tanz Mit Laibach jyrähti soimaan niin yleisö meni ihan kunnolla sekaisin. Kaikki hyppivät ja huitoivat menemään, mutta oli reilusti myös porukkaa jotka olivat ihan että mitä pirua täällä pitää tehdä. Ei sielä nyt mitään pirunsarvia aleta huitomaan.

Tanz Mit Laibahin jälkeen oli yleisö joka kappaleessa mukana aivan täysillä. Mukana lavalla oli myös Melodraman lauluja Mina Spiler joka oli pukeutunut sotilaalliseen asuun ja kaveriniani lainatakseni ”Sitä keinumista kun katsoi niin unohtui välittömästi kaikki huolet”. Se vaan oli niin helvetin hyvän näköistä. Mutta joo, Laibachiahan sinne mentiin katsomaan ja koko loppu keikasta oli aivan loistava. Encorena toimi God Is God jota Laibach soittaa vain harvoilla sen kiertueen keikoilla.

Aivan mahtava keikka ja matkaanhan sieltä tarttui käsinauha, ”hattu” sekä paita.
Laibach myy myös Laibach-kondomeja. 10 € 3 kpl.

1. Boji
2. Mi kujemo bodocnost
3.Smrt za smrt
4. Brat Moj
5. Krvava Gruda - Plodna Zemlja
6. Ti, ki izzivaš
7. Drzava
8. Nova Akropola
9. Slovenska Zena
10.Tanz mit Laibach
11. Alle gegen alle
12. Du Bist Unser
13. Hell: Symmetry
14. Das Spiel ist aus
 Encore:
15. America
16. Anglia
17. Francia
Encore 2:
18. God Is God

Settilistasta kiitokset:
http://www.setlist.fm/setlist/laibach/2011/nosturi-helsinki-finland-2bd200c6.html

torstai 10. maaliskuuta 2011

Turmion Kätilöt - Perstechnique

Elikkäs tämä on ensimmäinen levyarvosteluni ja ajattelin arvostella Turmion Kätilöiden uuden Perstechnique levyn.

Levy starttaa varsin menevällä Grand Ball kappaleella on tuttua ja turvallista Turmareiden raakaa
jytämusiikkia. Toinen kappale Ihmisixsixsix kuulostaa jotenkin siltä, että se olisi jotenkin väkisin väännetty levylle ja pimputtelu kuulostaa arkistosta vedetyltä vanhemmalta, ehkä jopa aikaisemmin hylätyltä. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa että Ihmisixsixsix on hyvä kappale. Suolainen Kapteeni on hyvin mahdollisesti levyn paras biisi ja kertosäe jytääkin armottoman kovaa. Hanska lukeutuu hyvien menevien biisien joukkoon ja intro on harvinaisen jäätävä sekä mielestäni melko odottamaton Turmareilta. Hellbound Earth on näitä Turmareiden englanniksi laulettuja biisejä ja on myöskin menevä mutta menee sitä tahtia, että se menee melko helposti ohi korvien ja tuntuu toisaalta aika turhalta kappaleelta. Lapset ja Vanhemmat on viisi ja puoliminuuttinen biisi joka hämää aluksi aivan pirusti kun yksi sample kuulostaa aluksi aivan nee- siis tummaihoisen miehen ääneltä. Biisi on muita kappaleita hitaampi ja vaatii selvästi hiukan enemmän kuuntelemista jotta saisi kappaleesta kunnolla parhaansa irti. Saisi se silti olla vähän lyhyempi sillä se pikkuisen vie jytäfiilistä. Herran Toinen Tuleminen oikeastaan juuri sitä mitä raidan nimi kertookin, tulemista. Sopiva kaksi ja puoliminuuttinen pätkä ennen loppuhuipennuksia. Verta Sataa on Kätilöidenkin standardeilla helvetin kova pläjäys ja mättää menemään lujaa lähes koko biisin ajan. Rukoukset Rattoisat lukeutuu todellakin näihin loppuhuipennus jysäyksiin ja on korvia (hyvällä tavalla) raiskaava (jos voi hyvällä tavalla raiskata) kappale. Loisto kappele muiden joukossa. (heh heh) Vedetäänkö Vai Ei on juuri sopi veto levyn loppuun ja silti jää ihmettelemään että miksi levy loppui jo ja miksen saa tätä korvakarkkia lisää. Silloin otetaan levy uudestaan kuunteluun tai popitellaan vanhempia Turmareiden biisejä.

Pakko ostaa, loistava levy!

9/10